Tuoreimmat viestit

Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 10
11
Kuten jo uutisista olette lukeneet lähes koko Suomi sulkee ovensa. Ja saman joudumme tekemään mekin. Hallituksen linjaus on että kaikki yli 10 hengen julkiset kokoontumiset suositellaan peruttavan ja muutenkin on vältettävä tarpeetonta kokoontumisia julkisilla paikoilla.
Tähän pohjautuen olemme pakotetut hieman pitkin hampain sulkemaan Eurajoen sisäradan tältä talvikaudelta. Pahoittelut siitä.
Onneksi meiltä ei kovin montaa ajokertaa jäänyt sisällä ajamatta. Hieman jo aiemmin harjoittelulta putosi pohja pois kun sisäkauden loput kisat peruttiin.
Mutta syksyllä on tarkoitus jatkaa samassa paikassa. Soittelin tänään vuokraemännälle ja kyselin onko tämä mahdollista? Tällä hetkellä hänellä ei ainakaan ollut tiedossa mitään mikä tämän estäisi.
Saimme jälleen luvan säilyttää rataan liittyvät tavarat Eurajoella ja rataa ei tarvitse purkaa ellei tilanne jotenkin muuttu(kiinteistöä myydä ym.).
Tämän johdosta hallitus päätti, että aiomme maksaa koko tämän kuun vuokran vaikka kausi noin puolella kuukaudella keskeytyikin. Samasta syystä emme aio hyvittää loppukuun ajamatta jääneitä ajokertoja. Näin toimien toivomme saavamme jatkaa ensisyksynä samaan malliin Eurajoella. Toivottavasti tämä sopii kaikille?
Sovitaan vielä myöhemmin milloin kuljettajat voivat noutaa tavaransa pois radalta.

RaumRC:n hallituksen puolesta Marko Aava pj.

Ps. Tästä on hyvä alkaa suunnittelemaan kesää ja krossikautta Raumalla. Jätän kesäkauden vetovastuun Sakkelle, joka katsoo hyvän hetken radankunnostus talkoille.
Tarkoitus on varmaan tänäkin kesänä ajella ainakin keskiviikko iltaisin kerhoillan merkeissä jos säät sallii...
12
Ratatalkoot perjantaina 3.1. Eurajoella klo 18.00 alkaen.
Laitetaan paikat kuntoon lauantaista KerhoCup osakilpailua varten.
Ohjelmassa siivousta ja kisaprofiilin teko.

Tervetuloa!
13
Rata avoinna tänään klo 14 alkaen.
14
Kausi on saatu potkaistua vauhdilla käyntiin. Ajajia on riittänytmukavasti niin mattoradalla kuin uudella Crawling radalla.
15
Syksy saapuu taas kohisten  8)
Pian avataan taas sisärata Eurajoella. Ensimmäinen ajopäivä on 2.10.keskiviikkona klo 17.00 alkaen.


Mutta sitä ennen voidaisiin talkoilla rata kuntoon. Matothan jätetiin syksyllä leviäksi kuten myös pöydät ja ajokoroke.
Ohjelmassa on hieman imurointia uuden profiilin teko sekä ajanoton viritys paikalleen.
Kahvin juontia ja uuden sisäkauden juonittelujen suunnittelua.


RATATALKOOT Eurajoen sisäradalla sunnuntaina 29.09.2019 klo 18.00 alkaen

osoitteessa kirkkotie 15 Eurajoki (Vanha K-market Iso-Juha)

Tervetuloa kaikki niin uudet kuin vanhatkin harrastajat!

Syysterveisin Marko Aava
17
Radalla noudatettavia sääntöjä:

- Akkujen lataus aina lipopussissa. Max. latausvirta 2C tai akulle ilmoitettu maksimivirta, kumpi näistä sitten onkaan pienempi. Esim. 5000mAh akulle 2C = 10A, 1C = 5A.
- Akkujen pitää olla autokäyttöön tarkoitettuja ja kovakuorisia. Poikkeuksena pienet 1/18 autojen lipoakut koska kovakuorisia ei näihin ole saatavilla.
- Sallitut renkaat on sileät onroad käyttöön tarkoitetut renkaat. Ei siis krossirenkaita ja vastaavia koska ne irrottaa matosta pintaa ja kuluttaa rataa.
- Radalle ei mennä pitoaineet renkaissa vaan kuivataan renkaat ennen radalle menoa.
- Radalle/varikolle ei mennä ulkokengissä. Sisäkengät mukaan, sukat jalassa ei mielellään radalle ettei tule auton osumista vammoja.
- Radalla ei juosta, ohuet matot lähtee helposti liikkeelle ja menee pussille.
- Radalla saa ajaa 1:10 ja pienemmän mittakaavan onroad autoilla sekä 1:18 trukeilla joissa ei ole mitään korin ulkonevia osia. Kaikkien autojen koritolpat pitää pyöristää.
- Radalla ei saa peruuttaa eikä ajaa kiertosuuntaa vastaan. Jos auto jää jumiin ajoradalle varoitetaan muita kuskeja ja käydään nostamassa auto tai odotellaan nostajaa.
- Tarvittaessa ajovuoroja jaetaan radalla olevan ajovuorotaulun avulla.
- Oman ajovuoron jälkeen laitetaan välipuut paikalleen ja muutenkin katsotaan, että rata on ajettavassa kunnossa seuraaville.
- Pidetään paikat siisteinä,viimeistään ennen kotiinlähtöä siivotaan vähintään se oma varikkopaikka,roskat roskiin ym.
- Annetaan ajorauha ajamassa oleville,eli ei tarpeettomasti häiritä korokkeella olevia.

PS.Muista kilauttaa kahvikassaan jotain jos käytät "kahvion" antimia!
18
RATAMAKSU:

Onroad rata(sisältää oikeuden käyttää myös Crawling rataa)
 40€/kk, kertamaksu 10€/pv

Crawling rata(pelkästään)
 20€/kk ja kertamaksu 5€/kk


MUUTA HUOMIOITAVAA:

- kk-maksu tarkoittaa KALENTERIKUUKAUTTA
- ratamaksu tulee olla maksettuna ETUKÄTEEN, ENNEN AJAMISTA
- kertamaksu maksetaan radalla(ENNEN AJAMISTA)
- ratamaksua voi maksaa myös useamman kuukauden kerrallaan,vaikka koko kauden(loka-maaliskuu)Jos jostain syystä joudumme lopettamaan kesken kauden,palautamme ennakkoon maksetut ratamaksut.
- talouden toinen jäsen -50% ja seuraavat -75% (koskee myös kertamaksuja)
-perhealennus lasketaan aina halvemmasta kuukausi- tai kertavuokrasta( esim. Jos toinen perheen jäsen ajaa mattoradalla ja toinen crawling radalla niin -50% alennus lasketaan crawling radan maksusta)

Ratamaksut(kuukausimaksut) maksetaan RaumRC:n tilille.
Tilinumero: FI36 5630 0020 2969 99
Saaja: Rauman Seudun RC-harrastajat ry
Viesti: nimi, ratamaksu:kk(t) (esim.Matti ja Teppo,ratamaksu:lokakuu-tammikuu)
19
RaumRC:n sisärata(RaumRC-Areena)sijaitsee Eurajoella,Kirkkotie 15(ent.IsoJuha)
Rata aukeaa 4.10 klo 14.00
Sisäkausi jatkuu maaliskuun loppuun asti 2022(edellyttäen ettei vuokrasopimusta irtisanota).

Rata-alueet:

Mattorata on kooltaan 14x25m. Pinta on GT Track-mattoa.

Rata soveltuu 1/10 sekä pienemmille onroad sähköautoille.

Crawling rata: Monen muotoisia laasti- ja betonipintaisia esteitä.

Rata soveltuu 1/10 kokoisille scale ja crawling sähköautoille.


Yhdistyksellä on auto,jota harrastusta harkitsevat voivat kokeilla ennen oman auton hankintaa.
Jos olet kiinnostunut rc-autoilusta,tule rohkeasti kyselemään harrastajilta,varmasti neuvotaan ja autetaan.

Tervetuloa!
20
Ajamaan/lennättämään/tapahtumat / Vs: Wanhan krossiradan höpinät ja löpinät 2019
« Uusin viesti kirjoittanut macman 17.09.2019, 22:57:07 »
Kesäkausi alkaa olemaan paketissa. Kiitos kaikille radalla käyneille.
Ensikesänä jatketaan. Toki ulkoradalla saa käydä ajamassa niin kauan kuin tarkenee.
Pitkän talven voi käydä itseään viihdyttämässä Eurajoella sisäradalla onroad harrastuksen parissa!

Terveisin Marko Aava
Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 10